lauantai 1. maaliskuuta 2014

Feta-broileripasta

Teen minä joskus muutakin kuin pastaa, mutta tässäpä vaihteeksi vähän lihaisampi resepti aiempien kasvisvaihtoehtojen rinnalle. Feta toimii hyvin pastan kanssa ja lämpiää sopivasti kuuman annoksen päällä. Tämä toimii kyllä hyvin myös kasvisversiona, kun lisäät vain vähän enemmän tomaatteja.



perjantai 21. helmikuuta 2014

Rucola-tomaatti-sienipasta, 2 versiota

Kokkailut ovat jatkuneet kiireessä hyväksi havaitulla tavalla eli nyt ollaan menty pitkälti keitto-, salaatti- ja pastalinjalla. Viikolla tein pariinkin otteeseen sienipastaa hieman eri variaatoilla. Molemmissa yhteisiä ainesosia olivat kirsikkatomaatit, rucola ja kerma. Herkullisen maun lisäksi molemmat ruoat valmistuvat sikamaisen nopeasti ja helposti, käytännössä sinä aikana kun pasta kypsyy eli reilussa 10 minuutissa.

Ensimmäisessä testiversiossa sienet olivat ruskeita herkkusieniä ja toisessa portobelloja. Jälkimmäisellä kerralla heitin lisäksi kastikkeen sekaan yrttimaustettua tuorejuustoa. Pastana voi käyttää mitä kaapista sattuu löytymään. Ylimalkaan tässä kannattaa käyttää mielikuvitusta ja käden ulottuvilla olevia ainesosia. Jos sinulla on sieniä, tomaatteja, rucolaa, kermaa ja juustoa lajista riippumatta niin et voi mennä kovin pahasti metsään lopputuloksen kanssa. Ja eikun testailemaan!


lauantai 8. helmikuuta 2014

Pinaatti-sienipasta, kaksi versiota

Pinaatti-sienipasta pähkinöiden kera on eräs suosikkiruoistani. Ensinnäkin se on todella hyvää ja toisekseen se valmistuu naurettavan helposti käden käänteessä. Siis täydellistä ruokaa jos aikaa on niukalti. Tässä on kaksi eri versiota ruoasta, yleensä tekemäni kasvisversio ja toinen höystettynä ilmakuivatulla kinkulla. Molemmat toimivat, joten testaa makusi mukaan. Tätä on lisäksi helppo fiksata sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään niin pastan kuin pähkinöiden suhteen. Lisäksi pecorinon sijasta voi hyvin käyttää parmesaania.



perjantai 7. helmikuuta 2014

Kookos-linssikeitto

Jatketaan reseptipäivityksiä edellisen keittopostauksen (tulinen tomaatti-paprikakeitto) linjoilla eli ideana on tehdä nopeita ja helppoja mutta maukkaita arkiruokia oman keittiön perusantimista. Tällä kertaa makumaailma kurkottaa enemmän itään päin eli tomaatit ja linssit saavat kaveriksi täyteläistä kookosmaitoa, currya ja korianteria. Tulisuutta voi säädellä currylla, mutta itse tykkään kohtuu tulisesta ruoasta ainakin näin talvisin. Miinuspuolena keitto näyttää todella epähoukuttelevalta, muttta maku on kuitenkin kohdillaan!


lauantai 1. helmikuuta 2014

Helppo ja herkullinen uunipeltileipä

Leipominen jatkukoon! Aiemman kahden helpon leivän jälkeen vuorossa oli yhtä helppoa herkkua eli uunipellillinen ruis-vehnäleipää. Tässäkin on hyvänä puolena leipomisen helppous, sillä taikinaa ei tarvitse varsinaisesti vaivata eikä edes kohottaa kuin puolisen tuntia. Reseptiä on myös helppo varioida jauhojen ja hiutaleiden osalta. Tämä(kin) leipä kannattaa nauttia tuoreena tai lämmittää myöhemmin uudestaan.

Mitä tarvitset:
noin tunnin aikaa
Taikinaan:
5 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 ps kuivahiivaa
1/2 dl extra virgin -oliiviöljyä
3 rkl juoksevaa hunajaa
1 1/2 tl suolaa
Koristeeksi:
mysliä
Mitä teet:
1. Lämmitä maito noin kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Yhdistä maito, öljy, hunaja ja suola. Sekoita.
2. Lisää sekaan jauhot ja hiutaleet ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina leivinpaperille esim. lusikalla. Koristele myslillä.
4. Leikkaa taikina veitsellä haluamasi kokoisiksi paloiksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa keittiöpyyhkeellä peitettynä puolisen tuntia.
5. Pistele leivän pinta haarukalla ja paista 225-asteisen uunin keskitasossa 15-20 minuuttia.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kaksi helppoa ja herkullista leipää!

Innostuin viime viikolla tekemään leipää muutamaan otteeseen, joten laitetaan reseptit jakoon. Joka kerta leipoessa ajatukset ovat samat: miksi en tee tätä useammin? Leipominen on helppoa ja leipä on tietenkin parasta tuoreena! Yritän parantaa tapani ja leipoa useammin. Muistuttakoon tämä kirjoitus minua siitä.

Ensimmäinen resepti on julkaistu toisessa blogissani eli olkaa hyvät, välimerellinen vuokaleipä, joka maistui erityisen hyvälle yhdessä tulisen tomaatti-paprikakeiton kanssa.
Toinen resepti on Kädenvääntöä-blogin vaivaamaton ja vaivaton leipä.

Molemmissa yhteistä on niiden helppous. Kummassakaan taikinaa ei tarvitse vaivata vaan pelkkä kevyt sekoitus riittää. Vuokaleipä valmistuu samantien uunissa ilman kohotusta, kun taas jälkimmäinen ei sovi hätähousuille eli taikinaa kohotetaan 12-18 tuntia. Kovin paljon muuta ei näitä leipoessa tarvitse tehdäkään eli odottelun jälkeen nälkäistä leipojaa odottaa tuore ja herkullinen leipä. Toimii!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Tulinen tomaatti-paprikakeitto

Flunssassa makuaistit eivät ole herkimmillään, joten tämä tulinen keitto sopii erityisen hyvin räkäisen pakkaspäivän lämmittäjäksi. Keitto on todella helppo ja nopea valmistaa joskin itse hauduttamista kannattaa tehdä vähän pidempään. Voit halutessasi pehmentää makua esim. kermalla tai ranskankermalla, mutta keitto toimii oikein hyvin myös näin. Inspiraatiolähteenä oli Ella, kiitos!


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Turkkilainen kebab

Pidimme tässä taannoin turkkilaishenkiset ruokailtamat, joihin kuului alkuruoaksi paljon pientä naposteltavaa ja pääruoaksi nämä lampaan jauhelihasta tehdyt kebabit. Päivitän vielä alkuruoat myöhemmin blogiin, mutta lähdetään nyt liikkeelle käänteisessä järjestyksessä. Itse tehtynä kebabista saa todella hyvää eikä näiden tekeminen ole edes vaikeaa. Suosittelen!


torstai 14. maaliskuuta 2013

Ohra-broilerivuoka

Ohra-broilerivuoka kuuluu sarjaan yksinkertaiset mutta toimivat arkiruoat, jotka valmistuvat nopeasti ja maistuvat koko perheelle aina pienemmistä suurimpaan. Tein nyt muun perheen toivomuksesta tätä ruokaa uudestaan, joten laitetaanpa suositus myös muistiin tänne blogiin. Ruokahan on naurettavan helppo tehdä. Käytännössä sinun tarvitsee vain paistaa liha, heittää ainekset uunivuokaan ja odottaa tunnin ajan. Repepti on peräisin Yhteishyvä Ruoka 01/2013  -lehdestä.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Paistettua ankanrintaa aasialaisittain

Aasialaishenkinen maustaminen ja kastike sopivat erinomaisesti ankanrintojen valmistukseen. Tässä ankanrinnat saavat makuja mausteseoksesta ja liha tarjoillaan nuudeleiden kanssa ja viimeistellään makealla soijakastikkeella. Yksinkertaista ja maistuvaa!



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...