sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Bulgogi eli oppimatka korealaisen ruoan saloihin

Korealainen suosittu talviruoka bulgogi tarkoittaa grillattuja lihaviipaleita, jotka saavat ruskean värin ja rapean pinnan tulikuumalla rautaparilalla ja/tai avoliekin päällä grillattaessa. Bulgogi tarkoittaa koreaksi kirjaimellisesti "tulilihaa".

Suomessa on tällä hetkellä ainoastaan yksi korealaisravintola eli Helsingissä sijaitseva mainio korealaispariskunnan pyörittämä Korea House, josta tätä herkkua saa ilmeisen autenttisessa muodossa. Kannattaa käydä testaamassa jos sattuu pyörimään Kruunuhaassa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein tätä ruokaa kotona enkä ole muistaakseni syönyt tätä ravintolassakaan kuin kaksi kertaa aiemmin. Toinen kerroista oli juuri Korea Housessa, jossa annos tuotiiin valmiina pöytään. Toinen taas Pekingissä, jossa lihoja pääsi itse grillaamaan pöydässä.

Näin talvella ainakin omassa keittiössä grillaamismahdollisuutta ei ole, joten lihat täytyi valitettavasti paistaa pienissä erissä ensin parilalla ja sitten paistinpannulla. Näistä ensimmäisessä pinnan saa helpommin ja nopeammin kauniin ruskeaksi, mutta puolivälissä paistoa käry alkoi olla jo sen verran massiivista, joten katsoin parhaaksi vaihtaa paistinpannuun. Joka tapauksessa maku oli kohdallaan, mutta kannattaa suosia grillaamista jos olosuhteet antavat sen myöden. Resepti on koottu muutamasta eri lähteestä.

Ainekset:
  • 800g naudan ulkofileetä
  • 3 rkl vaaleaa soijakastiketta
  • 3 rkl vettä
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 3 tl sokeria
  • 1 tl inkivääriä
  • 3 murskattua valkosipulinkynttä
  • 3 hienonnettua kevätsipulia
  • 2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
  • 1/2 hienonnettu punainen chili
  • mustapippuria
Lisäksi:
  • riisiä
  • porkkanoita
  • kevätsipulia
Valmistusohje:
  1. Laita liha vähäksi aikaa pakkaseen. Ota kohmettunut liha pakkasesta ja leikkaa siitä ohuita siivuja poikkisyin. Leikkaa palat vielä kahteen osaan, jotta niistä tulee sopivan kokoisia suupaloja.
  2. Yhdistä kaikki ainekset ja anna marinoitua jääkaapissa vähintään kolme tuntia.
  3. Paista/grillaa lihat nopeasti parillalla seesamiöjyssä siten, että ne saavat kauniin ruskean värin. Lisää lopuksi pannulle siivutetut porkkanat ja kevätsipulit. Tarjoa riisin kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...