perjantai 23. joulukuuta 2011

Olutarvio: Rochefort 8

Tuopissa on tällä kertaa legendaarisen trappist-panimon luostariolutta eli veljessarjan keskimmäinen, Rochefort 8.

Olut vaahtoaa kaadettaessa reippaasti erittäin kuohkeaa ja beigeä vaahtoa, joka täyttää tulppaanilasin piripintaan. Tähän tosin vaikutti myös kuljetus ja hieman varomaton kaataminen, joten todellisuudessa kuvankaltaista vaahtoa ei pitäisi syntyä... Kasi on väriltään todella tumma ja punertavanruskea, käytännössä huonossa valossa miltei musta. Vaahdon laskeudettua tuoksu paljastuu kypsän hedelmäiseksi. Banaani, hiiva, mausteet, kukat, mallas ja alkoholi muodostavat varsin mielenkiintoisen kokonaisuuden. Toisaalta tuoksu on myös hieman tunkkainen, muttei häritsevällä tavalla.

Maku on puolestaan melko makea ja maltainen kevyen katkerohumaloinnin sävyttämänä. Samaa kypsää hedelmäisyyttä löytyy myös mausta banaanin ja jopa rusinan sävyttämänä. Maku tuntuu aluksi hieman vaikeasti lähestyttävältä, mutta valloittaa suun parin pienen hörpyn jälkeen. Oluen lämmitessä hedelmäisyys pääsee myös paremmin esiin ja valloittaa juojan. Maussa tapahtuu myös mielenkiintoinen käänne, kun alun maltainen makeus muuttuu lopussa hieman katkeraksi ja jopa suolaiseksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen tai miltei täyteläinen, öljyisen liukas ja sopivan hapokas. Käytännössä olut on liukunut huomaamatta kurkkuun ennen kuin itse ehtii sitä edes tajuta.

Rochefort 8 on todella laadukas trappistiolut, jota on alun lyhyen hämmennyksen jälkeen ilo juoda ja nauttia. Valitettavasti olutta ei saa tällä hetkellä Suomesta kuin hyvin varustelluista olutravintoloista.

Rochefort 8:
Panimo: Rochefort, Belgia
Tyyli: Belgityylinen vahva ale, 9,2 %
Hinta: noin 6,50-8,50 euroa / 0,33 litraa / ravintolat

Pisteet:
Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 9/10 + Suutuntuma 4/5 + Yleisvaikutelma 16/20 = Yhteensä 40/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...