torstai 1. joulukuuta 2011

Olutarvio: Svaneke Jule Spektakel

Svaneke Jule Spektakel on belgityylinen vahva ale Tanskasta ja osa Alkon tämänvuotista jouluolutvalikoimaa. Katso myös muut blogissa arvioidut vuoden 2011 jouluoluet.

Olut kaatuu lasiin todella tumman- ja punertavanruskeana muodostaen reilusti kuohkeaa beigeä vaahtoa. Hetken kuluttua vaahto on hävinnyt tiehensä jättämättä suurempia jälkiä. Tuoksu on hitusen mausteinen ja hedelmäinen, mutta jotenkin vaisu. Taustalla vaanivat tummat hedelmät luumu etunenässä sekä vahvoille belgialeille tyypillinen hiivaisuus. Olisin kaivannut monipuolisempaa kokonaisuutta.

Maku on hieman palaneen oloinen ilman varsinaista paahtoa. Oluen runko voisi paksumpikin. Nyt siinä on hieman öljyistä liukkautta ja kitkerää hapokkuutta kevyen makeuden kera. Toffeeta, suklaata ja karamellia olisi kaivannut enemmän eikä hedelmäisyyskään pääse aivan oikeuksiinsa. Tuoksusta henkinyt mausteisuus pääsee enemmän oikeuksiinsa makupaletissa, jossa on myös aimo annos joululimppua. Jälkimaku on melko pehmeä ja siinä löytyy jo sitä aiemmin kaivattua kevyesti paahteista mallasta. Maku muuttuu lopulta maltaisesta mausteiseksi.

Svaneken tämänvuotinen jouluolut on melko helposti juotava ja sinänsä laadukas belgiale, mutta kokonaisuus on hieman tylsä.

Svaneke Jule Spektakel:

Panimo: Svaneke, Tanska
Tyyli: Belgityylinen vahva ale, 8,0 %
Hinta: 6,02 euroa / 0,50 litraa / Alko

Pisteet:
Tuoksu 5/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 7/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 13/20 = Yhteensä 31/50


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...