perjantai 30. joulukuuta 2011

Viiniarvio: Boutari Naoussa 2007

Tätä kirjoitettaessa Alkon perusvalikoimasta löytyy vaivaiset kaksi punaviiniä ja viisi valkoviiniä. Punaviineistä toinen eli Tsantali Naousa Reserve on käsitelty blogissa lyhyesti jo aiemmin. Nyt vuorossa on saman alueen Boutari Naoussa.

Pohjois-Kreikan Makedoniassa oleva Naoussan viinialue on tunnettu laatuviineistään, jotka tehdään yleensä ainakin pääosin Xinomavro-rypäleistä. Ainakin markkinamiehet haluavat verrata Xinomavroa Pinot Noir - ja Nebbiolo-rypäleisiin. Naoussan viinialue on Kreikan vanhin ja samalla ensimmäinen, joka sai oman appellaation eli kontrolloidun alkuperäluokituksen (OPAP = Onomasia Proelefseos Anoteras Piotitas).

Boutarin viinitilan perusti Yiannis Boutari jo vuonna 1879, ja tila on edelleen saman perheen omistuksessa. Nykyisin Boutarilla on kuusi viinivalmistoa ympäri Kreikkaa, mutta ensimmäinen oli juuri Naoussan alueen tila. Viinitarhat sijaitsevat Vermio-vuoren rinteillä, jossa rypäleet kasvavat korkealla viileässä lämpötilassa.

Xinomavrosta tehtyjen viinien ikääntymispotentiaalin kerrotaan olevan hyvä. Viinejä kuvaillaan yleisesti tanniinisiksi ja hapokkaiksi. Yhdistäviä tekijöitä ovat yleensä muun muassa tummat marjat kuten karviaismarja, joista syntyy kuivia, maltillisen hedelmäisiä ja keskitäyteläisiä punaviinejä.

Myös Boutarin tilan viinissä on samoja ominaisuuksia. Pelkästään Xinomavrosta tehty Boutari Naoussa on väriltään vaaleanpunainen ja muistuttaa etäisesti juuri Pinot Noireja. Sen tuoksu on todella houkutteleva ja hienostunut. Pääosassa ovat makeat villimarjat vadelman ja metsämansikan johdolla.

Maku on keskitäyteläinen, kuiva ja kirsikkainen. Kokonaisvaikutelma on tiukka ja ryhdikäs johtuen reiluista hapoista sekä pyöreistä tanniineista. Maussa on myös aavistus yrttisyyttä ja hieman tammea.

Boutari Naoussa sopi todella hyvin yhteen moussakan kanssa. Kreikkalaisviinit on tehty pääsääntöisesti nautittavaksi ruoan kanssa ja erityisesti paikalliset ruoat kuten lammas, grillattu liha ja tomaattikastikepohjaiset ruoat rakastavat Xinomavroja.

Tässä viinissä hinta ja laatu todella kohtasivat, joten onneksi Alkon suppeasta valikoimasta löytyy tällä hetkellä ainakin yksi omaan makuun sopiva laadukas punaviini alle kymmenellä eurolla.

Boutari Naoussa 2007:
Maa/alue: Kreikka, OPAP Naoussa
Valmistaja: J. Boutari & Son
Rypäleet: Xinomavro (100 %)
Hinta: 9,97 euroa / 0,75 litraa / Alko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...